Gili Trawangan ja Balin viimeiset

Tytöt Melisa, Janika ja Emppu oli käyny Gili Trawangan -saarella, ja suositteli sitä kovasti myös meille. Päätettiin sit Aneten kans tehä viikonloppureissu sinne ja kattoo millanen paikka oikeen on kyseessä ;)

Balilta pääsee Gileille fast boatilla (tai slow botskilla - kestää 10h) parissa tunnissa. Hintaa tolle venematkalle kuljetuksineen (meno-paluu) makso 1,200,000 idr per nuppi, (~80e), mut koska kaikesta tingitään, niin myös tästäkin. Maksettiin loppujen lopuks 425,000 idr/hlö eli vajaa 30e. 

Perillä!!

Oltiin varattu oma bungalow (Aneten vaatimuksesta) koko meijän Gili-reissun ajaks, eli kolmeks yöks.

Vitsit et on outoo olla yht'äkkii rikas, ku Ausseissa eli ihan persaukisen elämää. Söi puuroo ja nuudelii, ja yritti vaa selviytyy päiväst toiseen. Täällä taas syödään ulkona joka päivä, eikä se ees tunnu lompakossa pahalta :)

Meijän honeymoonsviitti. Hotellin työntekijät
kelas varmaan et ollaan lesbopari??

Welcome drinks

Tää Gilihän on siitä erikoinen, ettei koko saarella oo yhtäkään moottoriajoneuvoo. Jos oli liian laiska kävelee tai pyöräilee, niin hevosvaunut on oiva (ja totta puhuen ainut) vaihtoehto. Ihanaa ku pääs ees hetkeks eroon kaikesta liikenteen hälinästä ja pakokaasuista :)

Transport, transport, yes, yes

Ollaan syöty täällä ihan superhyviä ruokia! Tällä saarella on yksi pääkatu, jonka varrelta löytyy kaikki mitä tarvii; on rafloja, kauppoja, baareja...

Ruoka on täällä halvempaa kun Balilla (kyllä, se on mahdollista), mut esimerkiks vaatteet ja vesi on kalliimpia. Rakastuttiin tälläsiin ihaniin loossirafloihin, jossa ei istuttu tuoleilla vaan jalat ristissä! Oujee ja ruoka oli nannaa.

Frendailtiin yhen tarjoilijan kaa - se liitty meijän seuraan ja juteltiin ihan sairaan kauan kaikista Balin kulttuuriin liittyvistä asioist. Saatiin kuulla muunmuas että täällä vaimo pitää ostaa - sellanen maksaa n.10,000,000 idr eli n.700e paikkeilla. Kerrottiin sille, et Suomessa ei tarvii maksaa vaimosta ja se oli ihan järkyttyny. Saatiin selville myös näiden palkkataso; tää kyseinen tarjoilija tienas 700,000 kuussa (eli ~50e). Ei sit lopult kehdattu paljastaa et tienataa saman verran parissa tunnissa...

Ollaan juotu täällä ihan sairaan hyviä tuoremehuja (valikoimaa riittää), ja niistä meijän suosikkimauks on noussu ananas :)

This is life

Joka ilta keskelle pääkatua pistettiin pystyyn night market, josta löyty monia eri ruokakojuja. Melkeen kaikki tääl saarella olevat käy aina iltasin siellä sit syömässä. Ruoan hinta määräyty sen mukaan, kuinka paljon sitä otti. Voin sanoo et nää safkat oli ehkä parhaita, mitä oon täällä koko Baliaikana maistanu. Ja noi spring rolls - aaah!!

Siitä sitte valitsemaan

Ruokajono

Meikäläisen annos, ei oo kyllä hinnalla pilattu
20,000 idr (~1,3e)

Yks ilta ku oltiin syömässä nähtiin kolme poikaa, jotka käveli meijän ravintolan ohi suomea puhuen!! Huudettiin heti niiden perään, ja loppujen lopuks ne liitty meijän seuraan ja istuttiin yhessä iltaa (6 tuntii vierähti..). Kalle, Ville ja Mikael oli kans ollu reissussa nyt jo pidemmän aikaa, Indonesiaa ja Aasiaa kierrellen. Jaettiin yhessä kaikkii matkakertomuksii ja oli tosi siistii kuulla, mitä kaikkee neki on nähny ja tehny :) Yks parhaista jutuista täs matkustamisessa on kyl ehdottomasti ollu uusien ihmisten tapaaminen!
Saatiin myös "vähän" matkavinkkejä seuraavia reissailuja silmällä pitäen ;) Oli oikeen kiva ilta kaikin puolin!

Seuraavana päivänä käytiin meijän resortin aamupalalla - tuoreita hedelmiä jogurtilla ja myslillä! Oiijjoi

Aamupalan jälkeen käytiin vuokraamassa pyörät, ja pyöräiltiin tää koko saari ympäri. Oli tosi nätit maisemat, ja tää merivesi on kyllä ihan kirkasta. Ihanaa :)

Piti pysähdellä ottamaan kuvii..

Pyöräilyn jälkeen käytiin vuokraamassa snorklauskamat ja käytiin tsegii vähän merenalaista elämää. Ehittiin snorklailla ehkä 10 min, kunnes meijän alta ui mustavalkoraidallinen merikäärme!! En oo koskaan nähny et ihminen ui rannalle yhtä nopeesti ku Anette sillon. Hyi saatana, itekin pelästyin ihan sikana. Illalla googlailiin vähä faktoja merikäärmeistä ja kävi ilmi, et vaan yks pisara tän jäbän myrkkyy pystyy tappamaan 3 ihmistä. Ei tarvinu sit enää lukee ton pidemmälle.

Kerättiin simpukoita rannalla, ja
 tällänen kaveri tuli ulos!

Illalla hengattiin taas meijän finskiporukalla viisistään yömyöhään asti. Jossain vaiheessa Kalle kävi pissalla meressä ja huus meitä äkkii kattomaan. Se oli löytäny yöplanktoneita!! Ne oli ihan sairaan pieniä, ja loisti sinisinä rannalla joka kerta ku aalto kosketti niitä. Ei vitsi ne oli siistejä!!

Aamulla koitti taas paluu Balin saarelle, ja arvatkaahan mitä - Mikael liitty meijän matkaseuraan!! Perille päästyämme huomattiin, et meijän kaikkien rinkat oli ihan läpimärkiä merivedestä. Hieno homma. Sellanen venereissu siis :D Loppupäivän ohjelmaan kuulu niinkin jänniä asioita kuin vaatteidenpesu lavuaarissa. Joillekin tavaroille toi koitukin sit viimeiseks matkaks - mun puhelimen ja tabletin laturi, sekä suoristusrauta meni kaikki rikki, ja kirjat lukukelvottomiks. Jes

Meijän huone oli ku pommin jäljiltä ku kaikki tyhjens omat rinkkansa ja laitto kaikki kamat kuivumaan.

           

Ollaan oltu Seminyakissa nyt pari päivää - tää on tosi paljon rennompi ku Kuta. Hyvät shoppailumahollisuudet, eikä kaupustelijatkaan käy hermoille.

Meikä ja Miksun
"Are you fucking kidding me" -ilme

Ollaan otettu täällä ihan iisisti; syöty hyvin, nukuttu hyvin, uitu uima-altaassa, otettu vähän aurinkoo, käyty shoppailemassa ja kasvohoidossa - kyllä, myös Mikael pakotettiin kasvohoitoon kiitos meidän. Myöhemmin se ihmetteli varmaan 2 tuntii "Mun iho ei oo ikinä ollu näin silee!!". Hahaha

Alkupalaks kevätrullii!! 

Huomenna aamulla on aika hyvästellä Mikael ja Bali. Matka nimittäin jatkuu - seuraavaks se ois sit nokka kohti Singaporea, jossa Emilia ja Melisa meitä jo oottelee!! Aijjai, ihanaa päästä taas kohta tyttöjen luokse ♥

Balibalivalivali

Halloota!
Lennettiin ihanalta Gold Coastilta ensin Kuala Lumpuriin, jossa meil oli kolmen tunnin välilasku. Kerettiin siinä sopivasti virittäytyy Aasia-tunnelmaan syömällä tulista nuudelikeittoo, ja oli muuten superhyvää! Kaikki meikäläisen tuntevat tietää, et oon ihan hulluna kaikkeen tuliseen safkaan. Se, et oon kantanu mun rinkassa Mexican chili -maustepurkkii viimeset 4kk (ja on muuten vieläkin matkassa mukana) kertoo jo aika paljon. Eniveis, tyytyväisinä ja masut täynnä oltiin valmiita seuraavaan kolmen tunnin koitokseen, nimittäin lennolle KLstä Baliin. Nää lennot kesti yhteensä sen nätit 13h eli ei ollu mikään kovin lyhyt lento, vaikka kartasta näyttääkin et Bali ois ihan lähellä Ausseja. Koko päivä menikin siinä sit matkustaessa :)

Aika pienehkö lentokone

Seuraavana päivänä herättiin virkeinä, valmiina explore the city. Meijän ensimmäinen kohde on siis Kuta, Balin suurin kaupunki. Odotukset oli korkeella, mut pakko myöntää et Kuta oli pettymys. Katukauppiaat (kuten muissakin Aasian maissa) yrittää saada sut niiden kauppaansa millä mitalla hyvänsä, huutelee sun perään ja jos pysähdyt hetkeks kattomaan esimerkiks jotain korua niin myyjä tulee heti kyselee "How much?!" Relaa jäbä, mä vaa katon, en oo ostamassa!!

Sama juttu taksikuskeilla; kävelet katua pitkin 50 metriä ni siinä ajassa on jo 10 taksikuskii tullu tarjoomaan "transport??" Ei jumalauta antakaa mun nyt kävellä!!

Meijän hotellin etupiha :)

Eli tiivistettynä tää Kuta on aikamoinen turistihelvetti. Ruoka on kyllä älyttömän hyvää ja halpaa, siitä mul ei oo mitään pahaa sanottavaa todellakaan :) Aasialainen ruoka on ihan maailman parasta, ei oo sen voittanutta!!

Iltapalaks purkkinuudelii (sairaan hyvää!!)
ja "kattokaa oon miljonääri" lavastus

Jouduttiin heti ekana päivänä myös huijatuiks, mikä ei oo kyl kovin yllättävää sinänsä. Käveltiin kadulla ja yhet balilaiset naiset tarjos meille manikyyrii 20,000 rupialla (16,000 rupiaa = 1 euro) ja toiset 20,000 pedikyyristä. Aateltiin et okei no ehk nyt sit mennään, ku noin halvalla lähtee. Naisetki siinä yllytti ja toisti lausetta "Relax, you're in Bali!" - nykyään toi lausahdus onki sit meijän yleinen vitsi.

Meillä oli rahaa mukana 100,000 rupiaa, eli ihan hyvin sen ois pitäny riittää. Naiset ehdotti meille akryylikynsii, ja alko liimailee niitä Anetelle ennen ku se ehti ees avaa suutaan. Mä pysyin tiukkana, toistin vaa "no, no, no" enkä antanu niiden liimailla mulle mitään. Eniveis, lakkauksen jälkeen ne alko yht'äkkii tekee meille molemmille hammastikuilla "nail art" . Yritin sanoo niille etten haluu mitään, mut siinä ne vaan jatko kukkien tekemistä ni ajattelin vaa et ihan sama, anti olla sit.

Lopputulos oli ihan järkyttävä. Samalla kävi ilmi, et tää nail art maksaa 350,000 rupiaa per 10 sormee. Koska mulle oltiin tehty ne kukat myös varpaisiin, niin mun loppuhinta oli 700,000 plus kantapäiden hionta (jonka ne teki senkin täysin omatoimisesti multa kysymättä) oli 200,000, eli yhteensä 900,000. Aneten loppuhinta oli akryylikynsien takia siinä 1,500,000 paikkeilla. HETKINEN, mitä tapahtu sille 20 tonnin manikyyrille, johon me alunperin suostuttiin?! :D

Tässä lopputulos. Kuvassa Aneten varpaat ja meikän käsi (väriero?!)

Sanoin etten todellakaan maksa tollasta hintaa, josta naiset veti herneen nenää. Neuvottelin ja lopulta tingin hinnan 300 tuhanteen, joka sekin on aivan helvetisti liikaa (n.20e). Anette (aka tinkimisen amatööri) sai alennettuu oman hintansa 600,000 (n.40e). Koska meil ei ollu lähelläkään tarpeeks rahaa mukana, piti lähtee hakee rahaa hotellilta. Matka taittu lepposasti - naiset nimittäin tarjoutu viemään meijät niiden skoottereiden kyydissä perille. Liikenne täällä on yks katastrofi (kuten kaikkialla Aasiassa), yhellä kaistalla saattaa ajaa jopa 3 skootteria ja yks auto - kaikki vierekkäin. Ja skoottereiden päällä ei oo pelkästään 1 ihminen, vaan koko suku.

Kuinka moni on päässy balilaisen naisen skoban kyytiin?! Ei varmaan joka jannu. Mut me ollaan!! Kokemuksia kokemuksia.

Nokka kohti uusia huijauksia

Kodittomalla karpolla on asiaa

Eli pitkä tekstinpätkä tulossa...

Couchsurffailu jatku David the DJ:n jälkeen uuteen mestaan - täl kertaa muutettiin ihan Surfers Paradisen ydinkeskustaan intialaisen Aksharin luo. Ennen tätä muuttoa päätettiin kuitenkin juhlistaa meijän rahansäästöö (milläs muullakaan tavalla kun..) tuhlaamalla rahaa, ja mentiin italialaiseen ravintolaan syömään. Emilia otti jonku perus Emilia-pizzan 4 eri lihatäytteel, ja mulle koitti taas valinnan vaikeus. En osannu päättää, joten kysyin tarjoilijalt mikä on paras, ja otin sen.

Kreikkalainen lampaanlihapizza tsatzikilla it is then!

Tää tarjoilija kävi sit vähän välii häiriköimäs meijän ruokarauhaa tyhmil kysymyksil (kävi kysyy kolme kertaa "onks hyvää pizzaa?" no on, on!!), alettii jo epäilee et kaikki ei oo nyt iha kohillaa. Ruokailun loputtua se toi meille laskun, ja sen mukana myös yhen ylimääräsen lappusen.

Voi Umberto, Umberto. Kiitti mut ei kiitti

Mahat täynnä jatkettiin matkaa intialaisen luo, ja huomattiin et se asuu tän kyseisen pizzaraflan naapuris. Jes :D 

Mulle ja Empulle on kehittyny täällä Ausseissa ihan loistava unirytmi (nukkumaan viimestään kl 22 ja herätys 8..) sen takii ettei tykätä juoda alkoholii tai käydä baareissa. Tää intialainen yritti kumminki kovasti sekottaa meijän aivotoimintaa, eikä kuulemma saatu mennä nukkumaan ennenku se ite menee. Kysyin et monelt se sit menee yleensä sleep ni "yheltä yöllä..". Vaihettii Emilian kaa ei helvetti - katseita - meille toi aika ei vaan oo fyysisesti mahdollinen. Katottiin telsuu, ja meikäläinen tahtomattaan alotti protestoimisen (eli nukahdin yheltätoista). 

Couchsurfing kirjaimellisesti

Kuten edelläolevasta kuvasti näkee, jouduttiin täl kertaa ihan oikeesti sohvasurffailemaan. Mä sain vielä pienemmän sohvan ku Emilia, ja jouduin sleputtaa koko yön sikiöasennossa. Pakko sanoo et ei ollu mitää herkkuu, mut kylhän tää sen kuuluisan ulkonanukkumisen voittaa :D

Sunnuntaina intialaisel oli ikävä kyllä vapaapäivä, joten jouduttiin hengailemaan sen kaa kaupungilla. Kuulostaa törkeeltä, ku ottaa huomioon et se on ottanu meijät sen luo asumaan, mut ei aina vaan jaksais puhuu sitä englantii ja rupattelee niitä näitä :D 

Eniveis, mentiin kaikki yhes rannalle ja siel oli Australia dayn kunniaks järjestetty rantalentis-kilpailu, jota sit jäätiin kattomaan. Australia day on täällä vähä eri juttu ku Suomessa Suomen itsenäisyyspäivä - näillä tää on virallinen dokauspäivä (huhut kertoo et tällöin on 10-kertaa kovemmat kekkerit ku uutena vuotena). Mulle ja Emilialle tää oli vaan yks päivä muiden joukos (koska ei kiinnosta juoda alkoholia..). 

Tehtiin niinkin mielenkiintosii juttui ku syötiin puuroo, katottiin illalla yks surkee kauhuleffa (ja intialainen syytti mua koko illan huonosta valinnasta...) ja mentiin sleep. Siistiiii

Must on tullu ihan hirvee lukutoukka täällä ahhaha. Käyn kaikkien hostellien kirjastot aina läpi ja täytän mun rinkan eri kirjoilla. Välillä ku rinkka alkaa painaa liikaa ni joudun kuitenki luopuu niistä :D Oon lukenu koko matkan aikana varmaan 20 kirjaa, englannin- ja myös suomenkielisii (oon aina ihan innoissani ku bongaan suomenkielisen kirjan ahaha) En oikeen tiiä mihin suuntaan tää Australia on oikeen muuttanu mut, ku unirytmiki on nykyää ku mummolla ja kaiken kukkuraks viel tää kirja-addiktio. Toivottavasti palaudun taas normaaliks ku pääsen takas Suomen maaperälle :D

Emilia jätti mut tiistaina yksin intialaisen hepun luo, samal ku se ite suuntas Byron bayhyn. Eron hetkellä mun kova kuori mureni ja tirautin pari kyyneltä. Olihan se nyt helvetin outoo yht'äkkii erota Emiliast, ku on ollu sen kaa yhessä oikeestaan ihan koko ajan, 4,5 kuukautta putkeen. Syötiin yhessä kuitenki viimeinen juhla-ateria, eli makaroonii ketsupilla ja jälkkäriks jädee. Nähää kumminki viikon päästä taas, eli hätä ei ole tämännäköinen!!

Mulla oli siis keskiviikkona aamulento Sydneyyn, joka lähti jo kl 6. Säästin 25 dolsuu ku en maksanu siitä, et oisin ottanu matkatavaroita mukaan lennolle. Jätin rinkan mun ruotsalaisen kamun, Andrén hoiviin ja annoin sille luvan lainata mun kledjui rinkasta tarpeen vaatiessa. Ite pakkasin käsimatkatavaroihin kaikki välttämättömät kamat, ja lähin reppu seläs mun ex-hostellille kattomaan telsuu ja kuluttamaan aikaa ennen ku suuntaisin lentokentälle. Joku tyttö alko kattomaan Taru sormusten herrasta ja olin ihan innoissani ainaku tuli joku kontu-kohtaus. "Mä oon ollu tuolla!!!" 

Olin taas koditon, ja telkkarihuone meni kiinni kl 23. Jouduin lähtee ulos, ja tsekkasin monelt menee bussei lentokentälle ja kappas vaan, seuraava bussi lähtee kl 4:10. Ja sit alko vielä satamaan. Ei jumalauta...

Ei naurattanu

Pikaisen 1+1 laskennan jälkeen päätin lähtee bussil lentokentän lähialueelle, Coolangattaan. Peril katoin googlemapsist ohjeet miten pääsen lentokentälle, ja ei siin sit muutaku jalkaa toisen eteen. Parin kilometrin kävelyn jälkeen pääsin ku pääsinki perille, mut tää Gold coastin lentokenttä on niin pieni, et se suljetaan öisin. Mikäs siin sit, meikäläinen kopioi ja nukuin sit lentokentän ulkopuolel samalla tavalla ku tää mun malesialainen naapuri;

Eli istualteen

Kiitos yhteisestä yöstä

Kello 4 aamulla joku lentokentän työntekijä tuli herättämään, et nyt voi tulla sisälle. Kiva juttu :D

Kuitenki, loppu hyvin kaikki hyvin, pääsin perille Sydneyyn ehjin nahoin. Perillä odotti paleface-Anette jättiläisrinkan kera. Iihanaa <3

Suunnistettiin kentältä meijän couchsurfing-paikkaan (kyllä, cs taas) ja eksyttiin. Perus :D Käytiin jonkun hotellin respassa kysymäs, et mis helvetis me oikeen ollaan. Kävi ilmi et oltiin menty 4km ohi... tää on kyllä niin tätä. No, käveltiin sit se 4 km takasin, ja perillä oltiin ihan hiestä märkiä. Nami

Oman kuvansa arvoinen; ruisleipä <3 

She's here!!!

To be continued...

I'm going down, dooown down

Port Macquarie oli oikeen söpö paikka; vietettiin siellä 3 päivää, mikä oli kyllä ihan tarpeeks :) Käytiin rannalla, vuokrattiin hostellilta pyörät ja fillarointiin ympäriinsä (samalla sai myös huomata miten rapakunnossa sitä ollaankaan). Päivän aktiviteetteihin sisälty myös Koala hospitalissa käynti, jossa saatiin nähä kuvia ja lukee tarinoita koalista, jotka on sinne sairaalaan joutunu, kuka mistäkin syystä. Jotkut oli joutunu auton alle, jotkut metsä- ja pensaspalojen uhriks... Hirveetä! Nähtiin myös koala, jolta oli amputoitu vasen jalka. Raukka :(

Hostelli, jossa me yövyttiin oli tosi kiva ja kotosa, mut kahen yön jälkeen me jouduttiin check-outtaa kello 9.30 aamulla, koska ei haluttu maksaa yhest vajaast yöst $35. Meijän bussi Port Macquairest lähtis nimittäin seuraavana aamuna kl 5.55. (Eli pitkäl matikal se ois sen ~21h ilman majotusta..) Kelattiin hengailla sit koko loppupäivä ilmaseks hostellilla niin pitkään ku vaan mahollista, ennen ku joku jouduttais menee ulos nukkumaan.

Yllätykseksemme meidän ulosheitto tapahtui oletettua nopeammin.

Check-outattiin respassa olevalle miehelle ja rupateltiin vähän niitä näitä; kerrottiin mm. et meijän bussi lähtee vast viidelt aamulla. Tää mies ihmetteli et miksei otettu yht lisäyötä, ja sanottiin et ei oo varaa ($35 on tosi paljon pyydetty yhestä yöstä). Kaikki oli sit sillä ookoo ja mentiin TV-huoneeseen kattomaan telkkaa ja valmistautuu henkisesti tulevaan yöhön; taivasalla nukkuminen ei nimittäin oo mitään herkkuu.

Puolen tunnin pääst tää jäbä tulee TV-huoneeseen ja kysyy voidaanko tulla tohon respaan vähän juttelemaan. No mikäs siinä, mehän mentiin. 

Keskustelu meni kutakuinkin näin;

Mies: "So you're sure you don't want to pay for the room for tonight? Why not?"
Meikä: "Well we don't have that much money left and we leave so early so there's no point..."
Mies: "People who don't have that much money left usually steal the food from the fridge - I don't want to deal with that shit"
Meikä: "We do have our own food so there's no reason for us to steal anything."
Mies: "I want you to leave from the hostel now before you steal something."
Meikä: "Sorry??!"
Mies: "I don't want to deal with that shit. I'm the owner of this hostel and I want you to leave now before you steal food from the fridge."

Yks kysymys.. mitä helkkaria?! Vai näytetään me varkailta :D No, ei kai siin sit muutaku rinkat selkää ja menoks. Ja kello oli sen ruhtinaalliset 10.30 am, eli enää vajaa 20h jäljellä siihen, et päästäs bussiin! Elämä rulez. 20 tuntia aikaa, mitähän sitä tekis?

Siispä istuttiin satamassa koko päivä ja bongailtiin pelikaaneja, joit löyty vaikka muille jakaa. Nähtiin myös päivän aikana (mun laskujen mukaan..) 6 delfiiniä, 2 rauskua ja illalla pimeen tullen myös yks saukko!! Niiiin siidee.

Pelikaani!! Uujee

Emilia ja meikä asettumas kodiks

Ohikävelevät ihmiset luuli et ollaan kodittomii orpoja ja katto meitä säälivin katsein - jotkut jäi myös juttelemaan mukavia hetkeks. Rinkat seläs ei oo kiva liikkuu, joten pidettiin sama spotti aamusta iltaan. Siin se päivä sit vierähtikin.

Illalla otettiin makuupussit esille ja ei muuta ku pää tyynyyn ja unta palloon. Kello 2 yöllä herättiin kuitenkin siihen, et alko sataa. Yritin siinä unentokkurassa käännyttää muitakin et "ei jaksa nyt liikkuu, ei tää sade haittaa, täähän vaan tihkuttaa vähän.." mut Emilian ja Miisan painostuksesta jouduin luovuttaa ja kerää kamat kasaan. Suunnattiin siitä sit kaikki yhes bussipysäkille, joka oli suojas sateelta.

Jatkettiin unii bussipysäkin rautasilla penkeillä, vaan makuupussit lämmikkeenä.

Valmiina nukkumaan

Seuraavan kerran herätään kello 5.55 siihen, et bussikuski huutaa meille; "Anyone going to Sydney?!"
Kyllä, olimme nukkuneet pommiin. Luojan kiitos bussikuski oli kiltti ja tajus toimii myös meijän herätyskellona. Hypättiin penkilt ylös ku ninjat, kerättiin kamat kasaan n. 10 sekunnissa, kiitettiin bussikuskia ainakin 6 kertaa ja istahdettiin bussiin, jossa jatkettiin taas unia. 

Kuuden tunnin bussimatkan jälkeen oltiinki perillä siellä, mistä kaikki alkoi... Sydneyssä!

Täällä me nyt sit ollaan, kaikkemme antaneina, väsyneinä ja likasina - mut ennen kaikkee ollaan hengissä, ja monii kokemuksii rikkaampina ;) eli äiti, nou hätä, elossa ollaan!!

Miälenvikaast

Tiistai oli jännä päivä. Sniikattii takakautta ulos hostellist aamul kl. 6.30, koska ei ollu varaa maksaa. Rahattomina, rinkat selässä mentiin puistoon Lagoonin viereen ja maattiin nurmikolla seuraavat 10 tuntii. Luettiin kirjoi, nautittiin auringost ja nukuttiin vuorotellen. Kävin kaupas sil aikaa ku Emilia piti meijän kamoja silmäl, ja ostin meijän viimesil kolikoil leipää ja juustoo. Thomas (ranskalainen, jonka ansiost lähetään farmille) liitty meijän seuraan ja syötiin yhes juustoleipii lounaaks.

Koska meil ei oo tarpeeks rahaa nukkuu hostellis, etittiin Emilian kaa hyvää spottii, mis vois nukkuu yön mut sit tuli yks pikku mutka matkaan. Emppu oli ollu onneks valppaana, ja huomas illal et yks ja sama mies oli koko ajan ollu meijän lähellä - aamust iltaan. Se näytti ihan mielisairaalt ja seuras meitä pitäen pient välimatkaa koko ajan. Mä en ees ollu huomannu sitä;  päätettiin tehä pikku testi - vaihettiin paikkaa. Ja sit tapahtu just se, mitä eniten pelättiin, nimittäin se vaihto paikkaa meijän peräs. Tää toistu pari kertaa ja kun tuli pimee se tyyppi piiloon puskiin niin, ettei nähty siit muutaku vilauksii ain välil. Me oltiin kahestaan, ku Thomaski oli jo lähteny. Ei muutaku rinkat selkään ja helvettiin sieltä.

Lähettiin kävelee pääkadulle ja törmättiin siel kävelles meijän tuttuun, kanadalaiseen jäbään, Kyleen. Se ties et meil ei oo mitään ja se halus auttaa meitä. Yritettiin varmaan puol tuntii vakuutella sitä, et ei täs oo mitään hätää, kyl me pärjätään - mut Kyle on itsepäinen (luojan kiitos et on - oltasko me muuten enää ees elossa?!). Käveltiin meijän 18kg painavat rinkat seläs hostellist toiseen ja yritettiin check-innata ihan mihin vaan hostelliin, mut missään ei ollu tilaa tai sit ei vaan saatu lupaa, koska mul ei oo minkäänlaist henkilöllisyystodistust. Nähtiin mielisairas tyyppi kadulla pariinki otteeseen; Kyleki sano et se oli nähny sen tyypin varmaan 5 kertaa ku se oli kävelly niin monesti meijän ohi. Lopult Kyle soitti yhen hostellin managerille ja hoiti homman kotiin; meil oli nyt yösija!! Tää kanadalainen enkeli makso meijän huoneen, ja se oli viel ostanu meille banskui ettei kuoltas nälkään. Se hostelli oli ihan kämänen, mut en oo varmaan koskaan ollu kiitollisempi ja tuntenu itteeni niin onnekkaaks, ku mitä tunsin sillon. 

God bless Kyle :) 

Tätäkin oppii arvostamaan :)

Seuraavana aamuna lähettiin bussilla Thomaksen kaa Jaques Coffee Plantationille Mareebaan - kahvifarmille! Perillä selvis et pitää ite ostaa omat ruoat; saadaan pelkästään majotus 4h töitä/päivä vastaan. Toisaalt meijän tilantees seki on parempi ku ei mitään. Siispä farmari vei meijät lähimpään kauppaan ja ostettiin ruokaa viikoks, koska kauppareissui täält tehään kuulemma hyvin harvoin.

Nuoria kahvipuita

Coffee shop, jossa me tullaan työskentelemään :)

Nukutaan campervanissa, joka ei oo kyl kovin kummonen. Tääl ei oo kauheesti tekemist, mut kyl meil on onneks pleikkari, tv ja palapelei. Thomas on ottanu sen elämäntehtäväks ruokkii meiät Emilian kaa, koska se tietää et ollaan rahattomii. Tomppa teki meille ruokaa; riisii ja nakkeja. Kuulostaa kämäselt mut oli aika nannaa kaikkien niiden juustoleipien jälkeen. 

Meijän leirintäalue

Meijän kolmen lisäks tääl farmil on kiinalainen pariskunta, ranskalainen nainen ja kanadalainen kolmekymppinen Tom, joka on kyl aikamoinen satusetä. Se kertoo kyl tosi mageit tarinoit sen elämäst, reissuist, ja muist jutuist, mut jotenki (vaik se näytti kuviiki) kaikki vaikuttaa niin uskomattomalt, et ei olla varmoi uskoako vai ei. Se mm. kerto et sen vanhemmat on miljonäärei, koska sen isä on kuvannu IMAXil kaikkii menestyneit leffoi mm. Avatar, Iron man ja Transformers. Nähtiin kuviiki sen isäst kuvaamas Afrikas, mut epäilys on silti kova.

Ps. Mun aussipankkikortti on tullu, jeii!! Nyt sinne on siirretty rahaa, ja siirros menee 3pv. Sormet ristiin et siirto onnistuu - ehkä asiat alkaa täst sit pikkuhiljaa lähtee rullaamaan :)

Epäonnenpäivä

Sunnuntai oli tavallista erikoisempi päivä;  Melbourne nimittäin todisti olevansa juuri niin perseestä, kuten olinkin jo epäillyt.

Aamulla nautittiin  Emilian kaa puistossa auringosta, ja päivällä mietittiin et pitäskö mennä pyörimään Victoria Marketille (tori), koska oltiin kuultu siitä niin paljon hyvää. No mepäs mentiin. Meikäläinen halus vihanneksii, joten pistin rahaa haisemaa ja ostin kurkun ja tomaatin. Total price: 1,30$.

Huoneeseen päästyämme huomasin et torireissu koitu vähä kalliimmaks ku se 1,30$. Lompakkoo ei paljoo näkyny. Ja lompakossahan oli sisäl koko mun omaisuus (Ja joo, oma moka pitää kaikki jutut samas paikkaa.) Pankkikortit, käteistä 70$, ajokortti, ja kappas vaan - myös passi. Jumalauta!!!

Oon aivan täysin sitä mielt et ihmiskunnal ei oo mitään toivoo. Ihmisil ei oo MITÄÄN kunnioitust toisiaan kohtaan. Yks raataa päiväst toiseen, tekee oikeeta työtä monta tuntii päiväs, joutuu ahertaa ja olee ahkera. Sit on toinen, joka tienaa astetta iisimmäl taval; varastamal. Tällänen tyyppi voi tienata saman verran kolmessa sekunnissa, kun mitä tää eka tyyppi tienaa monessa kuukaudessa. 

En oo ikinä ollu näin saatanan vihanen. Toivottavasti sillä jollain on nyt helvetin hyvä mieli siitä, että se tienas sen huimat 70$ (~50e) käteistä samalla, kun mä menetin kaiken mitä mulla oli. Kuka helvetti kehtaa ottaa toisen ihmisen lompakon - tienata toisen kustannuksella tuntematta edes pienintäkään pistoa sydämessään?! Ei helvetti en ymmärrä. 

Se siitä lepposasta sunnuntaista - iltaa kohden päiväst kehitty nimittäin jotain ihan muuta kun lepposta. Yhtäkkii oliki rutkasti tekemist; poliisilaitoksel piti käydä tekemäs ilmotus, sulkee kaikki kortit, soittaa Suomen suurlähetystölle... 

Luojan kiitos mul on Emilia!! Emilia, inkkarinimeltään "pelastava Enkeli", nosti mulle käteistä ja osti lentoliput - tiistaina ei lähettykkää yhessä Cairnsiin, vaan mä lähdin yksin Canberraan, jossa sijaitsee tän mantereen ainoo Suomen suurlähetystö. Sinne oli vaan nyt pakko lähtee, hoitamaan uutta passporttii. Ensimmäistä kertaa viiteen viikkoon mun ja Emilian tiet eros. Emilia jäi yksin Melbourneen nauttimaan sen vikast Melbs-päiväst. Good luck with that!

Koko bussimatkan kentälle, ja koko lentomatkan Canberraan, varmaan 3 minuutin välein käännyin kattomaan taaksepäin et mihin se Emilia taas jäi. Hassuu, miten on jo niin tottunut siihen, et on koko ajan Emppu vieres. Ekaa kertaa mun elämäni aikan olin yksin lentokentäl, yksin lentokonees, yksin uudes kaupungis. 

Canberra ei tosiaan säväyttäny. Tää Australian "pääkaupunki" on ihan landee; lentokentälkää ei näkyny oikeestaan muit ihmisii ku virkailijoita. Muutenki oli sateista ja vitutti kaikki jo valmiiks. Otin kentält suoraan taxin mun viimesil pennosil suurlähetystöö kohti. Perille päästyäni, samantien kun astuin lähetystön ovest sisään, purskahdin itkuun - eka itku täl reissul. Jotenki kaikki ahdistus ja stressi vaa yhtäkkii purkautu siin tilantees, en ehtiny ees tervehtii virkailijaa. Tajusin, et mul ei ollu mitään; henkkareita, rahaa, ei mitään. Toisaalt ei mitään hävittävääkään. Pelkästään vaatteit ja muuta roinaa täynnä oleva rinkka seläs. Uskomatont, miten yhes silmänräpäykses kaikki asiat voi muuttuu.

Tää suurlähettiläsnainen oli onneks tosi mukava  ja avulias. Juteltiin kaikennäköst; se kerto omast elämästään ja muista matkailijoist, jotka oli sinne suurlähetystöön joutunu tulee käymään kaikist eri syist. Passijutut saatiin hoidettuu ja mun pitäs saada se postis parin viikon pääst Cairnsiin. Tää nainen tilas mulle taxin takas kentälle, koska Canberras ei oikee liiku busseja - voitte täst jo ite päätellä, et Canberra on oikeesti ihan maatila.

Kerroin intialaiselle taxikuskille mun epäonnisen tarinan ja purskahdin samalla taas itkuun; jolloin tää tyyppi pysäytti taxin maksulaskurin ja pääsin viimeset 5km ilmaseks kentälle. Mun usko ihmisyyteen palas hetkellisesti. 

Aurinkoinen Canberra - aurinkoinen mieli.

Kello oli vast 15 ja mun lento ois lähteny seuraavana aamuna kello 08.35. Yli 17h tyhjäl kentäl nukkuminen ja kuhniminen yhessä virkailijoiden kanssa ei mua oikeen houkutellu, ni kävin kysäsee Virgin Australia (lentoyhtiö, jolla lensin) virkailijamiehelt et lähtiskö aikasemmin lentoa Melbourneen ja paljonko paluulennon vaihtaminen ois maksanut. Kaveri vastas et kosk olin ottanu nää Canberran lennot niin viime tingassa, niin mun ois pitäny ostaa kokonaan uus paluulento. Mul ei ollut rahaa jäljel enää uuden passin ostamisen jälkeen kun 50$, niin annoin asian olla. Kerroin syyn miks edes alunperin olin tullu Canberraan ja kysyin, et oisko mun mahollista mennä jo turvatarkastuksen läpi, kun en halunnut istuskella 17h ulko-ovien vieressä. Virkailija ihmetteli et miks ihmeessä halusin toiselle puolelle. Sanoin et no jos siellä ois joku penkki, jolla nukkua.. Kaveri sano et eipä sielläkään puolen oo oikeen mitään. 

Päätin, et ei se 17 tuntia oo loppujen lopuks ku vaan pieni murto-osa mun elämäst - asiat vois olla paljon huonomminki. Kiitin virkailijaa avusta ja menin kiltisti penkille istumaan. 

Viiden minuutin päästä virkailija tuli sanoo mulle et tuuppa tänne tiskille käymää. Pelkäsin siin vaihees et se heittää mut ulos kentältä; mihin mä nyt menisin? Käppäilin jännittyneenä tiskille, ja virkailija kerto et olin maksanu paluulennolle VAAN käsimatkatavarat (5kg). Ei helvetti et mun pääs kiehu - jouduinko nyt jättää mun rinkan ja 15 kilon edestä kamaa Canberraan??

Luojan kiitos tää virkailija oli ihan huipputyyppi. Se sano et se oli laittanu Virgin Australian pääjehuille sähköpostii, ja et ne halus auttaa mua ottaen huomioon mun paskan tilanteen. Sain luvan vaihtaa lentoo (ja rinkkaki pääs messiin) ilmaseks lennolle, joka lähtis tunnin päästä Melbourneen!! Mies lätkäs mun käteen myös kaks 8$ arvosta ruokakuponkia, jotta saisin syötyykin jotain. Tän kaiken kuullessani purskahdin taas kerran itkuun, enkä pystyny lopettaa. Kiitin virkailijaa ainakin 20 kertaa ja pompin onnellisesti turvatarkastuksen läpi. Mun usko ihmisiin on palautunut - ainakin osittain.

Lento suju tosi kivasti vaik se olikin vähän myöhäs - onneks mul ei oo mitään muuta kun aikaa, niin eipä paljoo haitannu. Nyt oon ollu täällä Melbournen kentällä jo 5 tuntii. Enää 11 tuntii täällä yksin, ni sit Emilia liittyy mun seuraan!! Yhteensä siis enää 16 tuntii Melbetin kentäl, sit lähetään Cairnsiin!! Jauzaa!!

Mun tän yön majotus

Melbourne aka Melbetti, kohta olet historiaa - enkä aio enää ikinä palata Sinun maaperällesi.

...Let the Cairns begin!!!